Sadonjako 5/2015

Satopaketissa peruna (Mozart) 1,5kg, 2 valkosipulia, kesäkurpitsa, pinaatti 150g, pensaspapu 160g, härkäpapu 300g,  sekä yrttinippu, jossa on salviaa, minttua ja sitruunamelissaa.

sato5-2

Tässä olivat kauden viimeiset perunat, osa ehti jo uuniperunan kokoisiksi! Keräsimme tällä viikolla yrttiteen ainekset, valmistusohje löytyy alempaa.

Pinaatti

Uudenseelanninpinaatti eli lamopinaatti (Tetragonia tetragonioides) ei oikeastaan ole pinaatti, mutta toimii hyvin pinaatin korvikkeena. Yleensä pinaatit ryöpätään nitraattipitoisuuden vähentämiseksi, näin kannattaa tehdä myös uudenseelanninpinaatille. Muutamia lehtiä voi toki lisätä salaattiin ihan tuoreeltaan. Eli kuumenna reilusti vettä kiehuvaksi, lisää pinaatti ja keitä 2-3min. Valuta ja pilko sopivan kokoiseksi. Näin pinaatin voi helposti pakastaa annoksina vaikka pinaattilättyjä varten. Lettuaineisiin voi lisätä nokkosta tai lehtikaalia.

Uudenseelannin pinaatti

Uudenseelannin pinaatti

Pinaatista syntyy palak paneer, intialainen kotijuusto-pinaattihöystö. Suomalaisessa versiossa paneer-juuston tilalla on leipäjuustoa. Ohjetta löytyy esimerkiksi täältä: Pinaatti-kotijuustohöystö. Kastikkeeseesta saa riittoisamman pilkkomalla mukaan tomaattia ja paprikaa.

Yrttitee
Yrttinipussa on salviaa, sitruunamelissaa ja huiskuvuoriminttua, joista syntyy maukas yrttitee. Huuhtele yrtit. Kuumenna 1l vettä kiehuvaksi ja lisää kourallinen yrttejä. Hauduta 10-15 minuuttia kannen alla. Salviaa kannattaa laittaa vain vähän koska sen maku on voimakas. Jääteetä varten jäähdytä tee ja lisää muutama jääpala. Hunaja sopii mausteeksi. Yrtit tuovat lisämakua myös tavalliseen vihreään tai mustaan teehen.

Salvia (salvia officinalis)

Salvia sopii erityisesti ruokiin joita kypsennetään pitkään, mutta etenkin nuoret lehdet ovat hyviä myös tuoreena, vaikka leivän päällä juuston ja tomaatin kanssa. Salvia on vanhimpia rohdoskasvejamme; hyödyllisistä vaikutuksista kertoo mm. Yrttitarha.

Salvia

Salvia

Sitruunamelissa (Melissa officinalis)

Tässä yrtissä on hieno sitruunainen tuoksu ja se sopii maustamaan kaikkia ruokia joihin sitruunakin sopii mausteeksi. Lisää käytöstä löytyy täältä. Sitruunamelissa viihtyy hyvin puutarhassa koristekasvina.

Sitruunamelissa

Sitruunamelissa

Huiskuvuoriminttu (Pycnanthemum pilosum)

Tämä yrtti on parhaimmillaan teessä, ruoissa sitä voi käyttää kuten muitakin minttuja. Yrttitarha kertoo mintuista näin.

minttu

Huiskuvuoriminttu

–Saara

Mainokset

Yksi ajatus artikkelista “Sadonjako 5/2015

  1. Paluuviite: Sadonjako 8/2015 | Kirkkonummen ROK

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s