Suunnitelmia kaudelle 2015

Kausi alkaa! Suunnitelmia on keväälle jälleen paljon, mutta onneksi suurin osa on jo tuttua. Viime vuonna tässä vaiheessa osuuskuntaa ei vielä oltu edes perustettu! Meni vielä pitkälle kevääseen ennenkuin sopiva pelto löytyi ja saatiin varmuus siitä että viljely päästään aloittamaan.
DSC_0460
Nyt nautimme tilanteesta jossa kaikkien peltojemme maa-analyysit on juuri valmistuneet, lannoitus voidaan suunnitella tehokkaasti, siemenet päästään tilaamaan ajoissa ja hankkimaan tarvittavat viljelytarvikkeet. Osuuskuntalaisten toiveita kartoitimme kyselyn avulla. Osuuskunnan kokouksessa 25.2. pääsimme tarkastelemaan viljelijämme Marian lohko-kohtaista viljelysuunnitelmaa. Jopa ensimmäiset siemenet on kylvetty: timjamia, salviaa, oreganoa ja persiljaa! Purjo on vuorossa seuraavaksi.

Viljelysuunnitelma noudattelee viimevuotista runkoa.

Viljelysuunnitelma kaudelle 2015

Juurekset: kesäporkkana, punajuuri, palsternakka, lanttu, nauris, retiisi
Sipulit: kesäsipuli, purjosipuli, valkosipuli, ruohosipuli
Lehtivihannes: erilaiset salaatit, pinaatti
Kaalit: lehtikaali, palmukaali, parsakaali
Palkokasvit: taittoydinherne, härkäpapu ja pensaspapu
Muita: raparperi, kesäperuna, maissi, kesäkurpitsa, talvikurpitsa
Yrtit: persilja, tilli, timjami, oregano, salvia, minttu, sitruunamelissa, lipstikka ja rukola
Muut: omenat ja suppilovahverot saatavuuden mukaan

Peruslajikkeiden lisäksi kokeilemme ehkä jotain näistä: fenkolia, mangoldia, kyssäkaalia tai salottisipulia. Säät ja muut olosuhteet vaikuttavat lopulta siihen, miten paljon satoa saadaan. Monipuolisella suunnitelmalla varaudumme myös siihen että jokin kasveista voi epäonnistua.

Viime vuoden satopaketteja voi selailla täällä: sadonjaot 2014
Tänä vuonna pyrimme lisäämään määrää reilusti ja uutena tulevat mm. yrtit, joita ei viime vuonna ehditty kasvattaa.

DSC_0461Talkoita toivottiin arki-iltoihin. Sadojakojen aikaan paras talkoopäivä on maanantai, koska tiistai-torstai kuluu sadonkorjuun merkeissä. Alkukesästä sopisi esimerkiksi keskiviikkoisin klo 16-19. Kertokaa toiveita!

Kasvatamme osuuskuntalaisten määrää noin 10 uudella jäsenellä. Laitamme myyntiin kokonaisia osuuksia tuttuuun 350 euron hintaan ja puolikkaita 175 eurolla. Myös osamaksu-mahdollisuus tarjotaan. Nämä tuotteet löytyvät jo Kirkkonummen ruokaosuuskunnan verkkokaupasta, käy hankkimassa omasi! Toivomme että mahdollisimman moni osuuskunnan jäsenistä ostaisi satopaketin ajoissa. Viljelytarvikkeiden, siementen ym. hankinnat rahoitetaan satopaketeista saamillamme tuloilla, samoin viljelijän palkka. Saamme palkkatukea vasta takautuvasti, joten varoja tarvitaan näin kauden alkupuolella!

— Saara

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s